Puulämmitys on luonnollinen lämmitysmuoto. Poltettaessa puusta vapautuu luonnon kiertokulkuun sama määrä hiilidioksidia kuin lahotessakin. Yli miljoonassa suomalaisessa pientalossa on tulisija, joissa poltetaan yhteensä vuosittain reilut 5 miljoonaa kuutiometriä puuta. Puulämmitys valitaankin usein toiseksi lämmönlähteeksi. Puuta sähkön rinnalla käyttävät taloudet säästävät sähkölämmityskustannuksissaan keskimäärin 15 % eli 1700 kWh/lämmityskausi. Sähkölämmitystaloissa taloudellisesti kannattavinta on lämmittää tulisija aamuisin niin, että se luovuttaa lämmön päivällä, jolloin se leikkaa sähkön huipputehon tarvetta ja pienentää lämmityskuluja. Parhaan tuloksen puulämmityksestä saa, kun käytetään massiivisia, varaavia tulisijoja. Niiden hyötysuhde on jopa 80-85 % ja niihin varautunut lämpö vapautuu huonetiloihin tasaisesti ja pitkään. Palamisessa puu ensin kuivuu, höyrystyy, kaasuuntuu ja sekoittuessaan palamisilman hapen kanssa savukaasut palavat muodostaen lämpöä. Lämpö taas sitoutuu varaavan tulisijan massaan, joka luovuttaa lämpöä edelleen taas tasaisesti ympäröivään tilaan. Hyvin eristetyssä pientalossa on vuodessa keskimäärin: 100 vrk, jolloin ei tarvitse lainkaan lämmittää 240 vrk, jolloin lämmitystehosta tarvitaan alle puolet 2 viikkoa, jolloin lämmitystehosta tarvitaan yli puolet 1 viikko, jolloin lämmitykseltä vaaditaan huipputehoa. Käyttämällä puuta sähkölämmityksen lisänä lämmityskaudella saatava hyöty (kWh) käyttökertojen mukaan:   Päivittäin 3-5 kertaa viikossa 1-2 kertaa viikossa Varaava takka, leivin-uuni, liesi 2500-4000 1300-2000 700-1000 Polttopuiden mittayksiköistä Polttopuiden määrät ilmoitetaan kuutiometreinä tai motteina. Kiintokuutiometri (m3) on kuin puukuutio, jonka kaikki sivut ovat metrin mittaisia. Pilkkeitä eli klapeja ostetaan ja myydään yleensä irto- tai pinokuutiometreinä, joissa on mukana myös ilmaa. Irtokuutiometri (i-m3) on kuin laatikko, jossa pilkkeet ovat sekaisin. Pinokuutiometri (p-m3) tarkoittaa kehysmitoiltaan 1 m3:n pilkepinoa. Eri mittayksikköjen välisistä muuntokertoimista enemmän mittayksiköistä kertovalla sivulla. Erimittaiset pilkkeet takkoihin ja keskuslämmityskattiloihin Pituudeltaan 25-33 cm:n pilkkeet sopivat takkoihin ja uuneihin, 50 cm:n pilkkeet leivinuuneihin ja keskuslämmityskattiloihin. Pilkotun pilkkeen vähimmäispaksuudeksi suositellaan 4 cm ja enimmäispaksuudeksi 10-15 cm. Lämpöarvo kertoo lämmitystehosta Puun lämpöarvo kertoo, kuinka tehokkaasti poltettava puu lämmittää. Kuivan polttopuun lämpöarvo on suurempi ja päästöt vähäisempiä kuin kostealla puulla. Koska koivu on puulajeistamme tihein, sen lämpöarvo tilavuusyksikköä kohden on suurin. Pinokuutiometri kuivaa koivupilkettä vastaa energialtaan 170 litraa kevyttä polttoöljyä. Puulaji Lämpömäärä kWh/kg Lämpöarvo kWh/p-m3 Koivu 4,15 1700 Mänty 4,15 1360 Kuusi 4,10 1320 Leppä 4,05 1230 Haapa 4,00 1330 OHJEITA POLTTOPUUN KÄSITTELYYN JA LÄMMITYKSEEN Polttopuun kuivumisesta ja varastoinnista: miten saat polttopuut kuivaksi ja pysymään kuivina? Vasta kaadetun, tuoreen puun kosteuspitoisuus on noin 40-60 %. Tuoreesta puusta valmistetun pilkkeen kuivuminen polttokosteuteen (20 %) kestää kesällä ulkona katoksen alla vähintään 2 kuukautta. Mielellään polttopuun tulisi olla kuitenkin ylivuotista eli kaadettu kaksi kesää varsinaista käyttöä aiemmin. Kuiva puu on kevyen tuntuista ja yleensä pinnaltaan hieman harmaantunutta. Lyötäessä kuivia puunkappaleita toisiinsa, ne kilahtavat terävästi. Varastointipaikan tulisi olla maaperältään kuiva, aurinkoinen, tuulinen ja suojassa sateelta. Pilkkeet kuivuvat parhaiten, kun ilmavirta pääsee kulkemaan esteettä pinon läpi. Parasta kuivatusaikaa on kevät ja alkukesä, jolloin ilman kosteus ja sademäärä ovat alhaisimmillaan. Puut kuivuvat sitä nopeammin, mitä ohuemmiksi ne on pilkottu (puu kuivaa pintojensa kautta, vesi haihtuu nopeimmin halkaisu- ja katkaisupinnalta). Pinojen alle on hyvä laittaa vähintään 10 cm korkeat aluspuut, etteivät puut kosketa maata, näin maasta nousevan kosteuden kuivumista hidastava vaikutus on pienempi. Pinot eivät saisi myöskään koskettaa toisiaan, jotta ilma pääsisi kulkemaan esteettä pinojen välissä. Pinojen pystyssä pysymisen takia kannattaa tukea pinot toisiinsa esim. kepeillä tai sidospuilla, jotka ulottuvat vierekkäisten pinojen läpi. Pinojen päihin lyötävät pystypuut on hyvä tehdä riittävän kuivasta, kuoritusta ja vahvasta puusta (halkaisija väh. 7 cm), jolloin ne kestävät lahoamatta pidempään. Siirrä puut liiteriin ennen syyssateita. Jos pinot jäävät talveksi ulos, pitää niitä peitettäessä huolehtia kosteuden haihtumisesta , esim. jättää puupinon ja peitteen väliin ilmarako. Liiterin tulisi olla riittävän tilava ja rakenteeltaan harva, jotta polttopuiden kuivuminen jatkuisi liiterissä ja puiden homehtumiselta vältyttäisiin riittävän tuuletuksen ansiosta. Puulämmityksen perusteet 1. Sytytyksen perusteet: käytä kuivaa puuta ja aloita pienellä määrällä puuta Ennen tulen tekemistä avaa savupellit kokonaan ja tarkista tuhkan määrä. Arina ei saa jäädä tuhkan peittoon, muista tyhjentää tuhkatila aina ennen kuin tuhka vastaa arinaan alhaaltapäin. Jos ilmankierto ei pääse jäähdyttämään arinaa, arina voi sulaa käyttökelvottomaksi nopeasti. Käytä ensimmäiseen pesälliseen vain pieni määrä polttopuuta. Lado puut ja sytykkeet tasaisesti tulipesään niin, että palamisilma pääsee kiertämään puiden välissä. Sytykkeeksi sopivat erinomaisesti tuohi, lastut, sanomalehtipaperi tai pienet puut. Sytytä puut päältä. Kokoa polttopuiden päälle pienistä, ohuista ja kuivista sytytyspuista/sytykkeistä nuotio ja sytytä nuotio, joka taas sytyttää vähitellen alapuolella olevat puut. Näin lämpiävästä puusta helposti haihtuvat kaasut eivät pääse palamattomina ilmaan, ja palaminen on kaikin puolin puhtaampaa. Tuli täytyy saada syttymään kunnollisesti. Syttymisvaihe saisi kestää korkeintaan 10-15 minuuttia kuivilla puilla. Kuiva puu syttyy helposti ja palaa puhtaammin ilman suuria hiukkaspäästöjä. Matalapaineen ja sateiden aikana veto hormista on tavallista huonompi. Kylmä ja kostea hormi hidastavat kuitenkin eniten puiden syttymistä ja palamista, sillä kunnon veto ja tehokas palaminen vaativat lämpimän hormin. Huonojen olosuhteiden vallitessa hyvä konsti on tehdä tulet ensin uuniin tuhkaluukkuihin, jolloin hormin juuressa oleva kosteus joutuu nousemaan ulos piipun kautta ja veto voimistuu, kun kosteus on poistunut hormista. Myös huoneistossa vallitseva alipaine voi huonontaa vetoa. Silloin kannattaa kokeilla ikkunoiden avaamista. Alipaine saattaa lisäksi aiheutua koneellisesta ilmanvaihtojärjestelmästä tai liesituulettimesta. Ne kannattaa sammuttaa tulisijan sytytyksen ajaksi. Kun tulipesän pinnat ovat kunnolla kuumenneet, voidaan puuta lisätä reilummin. Tulisijan pellit on hyvä pitää auki ja varmistaa veto hyvänä niin kauan kuin hiillos vielä hehkuu. Näin huonetilaan ei pääse häkää eikä pienhiukkasia. Tulisijan veto muodostuu piipun imusta. Kun veto on hyvä, piipun päästä tupruaa tasaisen vaaleanharmaata savua. Musta noki kertoo liian vähäisestä vedosta tai märistä puista. Tulisija ja piippu tulee nuohota vähintään kerran vuodessa. 2. Polta pesälliset tehokkaasti ja tasaisesti Hyvään lämmittämiseen riittää parin pesällisen tehokas ja tasainen polttaminen, johon kuluu aikaa 1,5- 2 tuntia. Polttopuuta kannattaa varata kerrallaan poltettavaksi 1-3 sylillistä eli 5-15 kiloa. Mikäli haluat polttaa tulipesässä roskia (esim. pahvia, paperia), tulisi niitä polttaa vain pieniä määriä (korkeintaan 15% polttoaineen määrästä) ja mielellään voimakkaassa hiilloksessa. Tulisijassa saa polttaa ainoastaan polttokelpoisiksi tiedettyjä muovipakkauksia ja niitäkin vain maitopurkillinen pesällisessä. Kertakäyttövaippoja, märkiä ja likaisia pakkauksia, maalattua tai kyllästettyä puuta ei pidä polttaa. Palamisilmaa säädetään tarpeen mukaan. Liekkipalo vaatii enemmän ilmaa, hiillospalo vähemmän. Jos liekki kohisee tulipesän hormeissa asti, pitää ilmaluukkuja laittaa hieman pienemmälle. Jos liekki taas lepattaa vaisusti, on vetoa lisättävä ja ilmaluukkuja avattava. Älä lado tulipesää liian täyteen. Vapaata tilaa tulisi jättää vähintään kolmasosa tulipesän korkeudesta. Hellat ja keskuslämmitysliedet täytetään korkeintaan puolilleen tulipesän korkeudesta. Tulta ei kannata kohentaa tarpeettomasti, jotta palaminen ei häiriintyisi. Lisää puut mieluiten kuoripuoli alaspäin liekkirintaman keskelle, kun noin puolet edellisestä panoksesta on palanut. Yhtenäinen, voimakas hiillos sytyttää lisätyt puut nopeasti ja epätäydellisen palamisen vaihe ohitetaan nopeasti. Palamisen nopeutta voi säätää polttopuiden koolla, sillä puissa palaa pinta eikä tilavuus. Esimerkiksi 10 kpl puolen kilon puupilkkeitä palaa nopeammin kuin 2 kpl 2,5 kilon halkoa, vaikka molempien energiasisältö (molemmissa puuta 5 kg ) on sama. Seuraavan lämmityskerran puuerä kannattaa esilämmittää eli tuoda uunin lähelle kuivumaan hyvissä ajoin 1-2 päivää aiemmin, jolloin puiden kosteus voi pudota 10-15%:n kosteuteen. 3. Seuraa palamista ja vedon määrää ja muista savupelti Tulisijan savupelti sulkee hormin, ettei ilman läpivirtaus veisi lämpöä harakoille ja tulisija saataisiin pysymään lämpimänä mahdollisimman pitkään. Valtaosa lämmitysvaiheen aikana menetetystä lämpöenergiasta on lämpöä, joka karkaa hormin kautta ohi avoimena olevien savupeltien. Toinen suuri hävikki syntyy palamattomista savukaasuista, jotka syntyvät lähinnä sytytysvaiheessa ja puita lisättäessä. Palamisilman rajoittaminen lisää palamattomien savukaasujen osuutta. Pienennä peltiä kun sinisiä liekkejä ei näy. Pellin sulkemisen ajoitus on tärkeää häkävaaran välttämiseksi. Hiillosta kannattaa kohentaa hiilikolalla, jotta kaikki kekäleet saadaan palamaan loppuun. Kun hiillos alkaa hiipua - eli siinä ei näy sinisiä liekkejä - voi pellin laittaa vähän pienemmälle. Vasta kun hiillos on palanut loppuun, pellin saa sulkea kokonaan. Lähde: Motiva (www.motiva.fi)